Opinnot räätälöidään yhdessä opiskelijan kanssa

Päivi Kemppainen räätälöi opintoja ammattitaidolla.

Kotityöpalvelujen opinnoissa opiskellaan myös piha-alueen hoitoa. Päivi Kemppainen syksyn istutusten kimpussa. Kuva Terhi Kemppainen

Opinnot rakennetaan rauhassa

– ViVa24h:n kautta tulleiden opiskelijoiden kohdalla voi ajatella niin, että elämä on vain vienyt mukanaan, eikä tutkintoa ole tullut aikaisemmin hankittua. Jos on ollut kauan kotona, voi sieltä olla vaikea lähteä koulutukseen, miettii Päivi Kemppainen, joka toimii puhdistuspalvelujen kouluttajana Sedu Aikuiskoulutuksessa.

Päivi on huomannut, että kun uuden opiskelijan kanssa lähdetään suunnittelemaan opintoja, alussa ei välttämättä aina ole tietoa määränpäästä.

-Tavoitteet selviävät matkan varrella. Kun on tarpeeksi aikaa, niin opiskelija voi valita rauhassa, miten opinnot koostetaan. Lähtöruudussa ei lyödä heti lukkoon kaikkea, vaan tarkastellaan, mitkä opinnot ja tutkinnonosat ovat mahdollisia. Opintojen alussa tulee niin paljon uutta asiaa.

– Ajan kanssa monelle myös selviää, onko juuri tämä minun alani. Sitä on ehkä vaikea tietää heti alussa, mutta teorian ja työoppimisen lomassa ajatus voi selkiytyä. Myös se auttaa, jos opiskelijalla on takana työkokeiluja ennen opintoja. Toisaalta kouluttajan on myös uskallettava sanoa opiskelijalle, että tämä ei ehkä ole sinun juttusi, vaan meidän on katsottava jotain muuta, Päivi miettii.

Opiskelijan etu edellä

Opiskelija aloittaa esimerkiksi ammattitutkinnon tekemisen. Kouluttaja tarkistaa, onko meneillään sellaisia teoriaopintoja, joihin opiskelija voi solahtaa mukaan. Myös työssäoppimisella voi aloittaa ja ajoittaa teorian muuhun ajankohtaan. Hieno hetki on aina se, kun opinpolun varrella opiskelija hoksaa itse, että saakin tehtyä koko tutkinnon. Kouluttajakin on voinut joutua laittamaan itsensä likoon. Opiskelijan etu edellä mennään aina.

Ryhmässä opiskelu aloitetaan yksinkertaisista asioista. Kouluttaja voi näyttää jotain ihan kädestä pitäen. Vaikka joukossa olisikin eritasoisia opiskelijoita, kenenkään ei tarvitse pelätä olevansa toista huonompi. Päivi on todennut tämän olevan hyvä keino myös siinä tapauksessa, kun samassa ryhmässä on sekä perus- että ammattitutkinnon suorittajia. Kaikki ovat yhtä samaa ryhmää teoriaopinnoissa.

Aika näyttää pian, tuleeko opiskelijalle esimerkiksi poissaoloja. Usein työssäoppimisessa ollaan hyvin läsnä, mutta teoria uhkaa jäädä vajaaksi. Tällöin voidaan miettiä, painotetaanko työssäoppimisen osuutta opinnoissa entisestään. Määrätty määrä teoriaa on kuitenkin välttämätöntä sisällyttää opintoihin.

-Joskus opiskelijat katoavat, eikä heihin saa yhteyttä millään. Kouluttajalla ei ole määrätöntä aikaa selvitellä tilannetta, vaan esimerkiksi koulutusvalmentaja voi ottaa opiskelijasta kopin. Jos kuitenkin yhteys opiskelijaan säilyy, toimin välillä äitinä, sairaanhoitajana tai poliisina ja yritän viimeiseen asti suostutella, että opiskelija jatkaisi opintojaan, Päivi kertoo.

Hän haluaa olla tasapuolinen kaikkia opiskelijoita kohtaan ja pyrkii siihen, että jokainen opiskelija huomioidaan jollain tavalla koulutuksen aikana.

viva24h

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *